Tiedotteet
Miina Äkkijyrkän juhlanäyttely kesällä 2009
Kirjoittaja Ylläpitäjä 12.05.2009
Haikon Kartanossa järjestetty lukuisia taidenäyttelyitä Vuoristo-yhtiöt Oy:n aikana
Kesänäyttelyistä mainittakoon mm. ”Vuoden taiteilijat” kesällä 1984 sekä seuravana vuonna ”Maalauksia yksityiskokoelmista”, jossa esiteltiin Juhani Kirpilän taidekokoelmat.
Kesällä 1996 oli esillä ”Linnan kauneimmat puvut”. Vuoden 2006 kesänäyttely kertoi Haikon Kartanon historiasta, Romanoveista ja kartanon 40-vuotisesta hotellitoiminnasta.
”Juhlasta juhlaan” näyttely vuotta myöhemmin toteutettiin yhteistyössä Studio Jukka Rintalan kanssa. Juhlateema esitteli kauppaneuvos Satu Tiivolan iltapukuja, Jukka Rintalan tuotantoa sekä Haikon Kartanon juhlia.
Miina Äkkijyrkän juhlanäyttely 20.5.-6.9.2009
Albert Edelfelt Haikossa
Haikon kartanolla on vahvat kulttuuri-perinteet. Suomen valovoimaisin kuvataiteilija Albert Edelfelt asui ja työskenteli kartanon mailla kesäisin.
Porvoon saaristo ja sen asukkaat edustivat hänen mielestään isänmaata ja suomalaisuutta parhaimmillaan ja olivat hänelle ehtymätön innoituksen lähde. Albert Edelfelt vietti täällä kaikkiaan 26 kesää ja maalasi yli 220 teosta, joista useat palkittiin Pariisin salongeissa.
Vuonna 1883 hän rakennutti itselleen ateljeen, joka avattiin ateljeemuseona yleisölle 1950-luvulla. Ateljeemuseota hoitaa tänä päivänä Albert Edelfeltin säätiö, ja se on avoinna yleisölle kesäisin.
Miina Äkkijyrkän Juhlanäyttely 20.5.-6.9.2009 Haikossa
Haikon Kartanon kesänäyttely esittelee kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkän tuotantoa laajasti.
Esillä kartanon puistossa on kahdeksan romuraudasta tehtyä suurikokoista veistosta. Uusi, näyttelyyn varta vasten tehty veistos, on vahvasta metalli-palkista toteutettu neljä metriä korkea vasikka.
Sisällä Galleria Hanna Kaarinassa esitellään taiteilijan piirroksia ja pienikokoisia veistoksia, joiden materiaalina on mm. pronssi.
Näyttely on Miina Äkkijyrkän vuoden 2009 päänäyttely ja samalla juhlanäyttely taiteilijan viettäessä 60-vuotissyntymä-päiviään tänä vuonna.
Näyttely avoinna päivittäin aamusta iltaan. Ei sisäänpääsymaksua.
Lisätietoja
Galleria Hanna Kaarina, Hanna Kaarina Syrjäläinen, 040-55 29 083 tai pr-services@co.inet.fi
Menu
Tarjoukset ja ajankohtaista

Stockmann kanta-asiakasedut

Haikossa Stockmann
kanta-asiakasedut.
Lue lisää »
Lahjakortit

Onnittele ja ilahduta Haikon pehmeällä paketilla.
Tilaa lahjakortti »
Ohjelmat ja aktiviteetit



