Haikon Kartanolle Sustainable Travel Finland -merkki

STF-ohjelma on tarkoitettu suomalaisille matkailuyrityksille ja kohteille kestävämpien käytäntöjen kehittämiseen. STF-ohjelman läpikäyneet ja kriteerit täyttäneet osallistujat saavat Sustainable Travel Finland -merkin. Merkin saaneet yritykset ja kohteet auditoidaan säännöllisesti. ”Hotelli Haikon kartano on ensimmäinen matkailuyritys Porvoossa, jolle on myönnetty Sustainable Travel Finland -merkki. Vastuullinen, kestävän kehityksen mukainen toiminta on yhä tärkeämpää kansainvälisen matkailun palautuessa, mutta myös kotimaiset matkailijat arvostavat sitä”, vastuullisen matkailun asiantuntija Liisa Mäkelä Business Finlandin Visit Finland -yksiköstä kertoo.

Sustainable Travel Finland -merkki on ohjenuora yrityksille kehittämään omaa toimintaansa kestävän matkailun saralla. Kestävä matkailu on sitoutunut vaikuttamaan myönteisesti luontoon, yhteiskuntaan ja talouteen, jättäen pienen ekologisen jalanjäljen ja kunnioittamaan paikallisia kulttuureja. Jokainen voi itse vaikuttaa asiaan toimimalla vastuullisena matkailijana kotimaassa ja ulkomailla mm. pitämällä luonnon puhtaana, valitsemalla matkustustavoissa ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja, kierrättämällä, käyttämällä uudelleen ja vähentämällä kokonaiskulutusta ja jätemäärää. On myös tärkeää valita paikallisesti tuotettua ja eettisesti valmistettua ruokaa ja tuotteita sekä kunnioittaa paikallisia yhteisöjä ja perinteitä. 

”Meidän jokaisen on jossain kohtaa pysähdyttävä arvioimaan valintojemme vaikutuksia niin matkailijoina kuin matkailualan toimijoina. Haikon Kartanolle on ensimmäisenä porvoolaisena matkailuyrityksenä myönnetty Sustainable Travel Finland -merkki ja se on osoitus siitä, että heillä on halu kehittää omaa liiketoimintaansa vastuullisuus keskiössä sekä tarjota matkailijoille mahdollisuus tehdä omien arvojen mukaisia valintoja”, sanoo Porvoon kaupungin matkailu- ja markkinointipäällikkö Sari Myllynen. ”Porvoon kaupunki haluaa jatkossakin tukea kaikkien porvoolaisten matkailuyritysten työtä kestävyyden saralla ja olemme mukana juuri käynnistyneessä Carbon Neutral Experience -hankkeessa 14 muun Uudenmaan kunnan kanssa”, jatkaa Myllynen.

Haikon Kartanolla on ollut jo vuosia ympäristösertifikaatti; kansainväliseen Green Key -järjestelmään se on kuulunut vuodesta 2018 lähtien. Sustainable Travel Finland -merkin hakeminen oli luonnollinen jatkumo toimintaamme kestävän kehityksen saralla. Merkin hakuprosessi on monipuolinen ja luo yritykselle samalla toimintaohjeet merkin kriteerien hallintaan. ”Merkki kannustaa vuosittain pohtimaan ja käymään läpi toimintaamme eli kuinka suoriuduimme kuluvan vuoden aikana, ja miten voimme kehittää toimintaamme jatkossa”, kertoo Haikon Kartanon toimitusjohtaja Juha Mähönen

”Seuraamme Haikossa veden- ja energiankulutusta sekä jätemääriä tarkasti. Samalla saamme myös itsellemme arvokasta dataa kulutuksestamme ja näin voimme valinnoissamme vaikuttaa entistä helpommin niiden hallittavuuteen. Vuodelle 2022 on toimintasuunnitelma ympäristötekoihin usealla osastolla ja niihin olemme nimittäneet henkilöt huolehtimaan tavoitteiden täyttymisestä. Vastuuhenkilöt kommunikoivat Green team- jäsenten ja vastuuhenkilöiden kanssa kuinka tavoitteiden täyttyminen etenee”, jatkaa Juha Mähönen.

Haikon Kartano on edelläkävijä Suomessa merilämmön hyödyntämisessä 

Yli 60 % Haikon kiinteistöjen lämmitysenergiasta tulee merilämmöstä ja 35 % lämmitysenergiasta tehdään puhtaasti maakaasulla. Kesällä merenpohjassa olevalla keruuputkistolla saadaan viilennystä hotellin tiloihin.  Kaikki käytetty sähkö on Porvoon energian toimittamaa, ympäristöystävällisesti tuotettua Suomen luonnonsuojeluliiton sertifioimaa EKO-energiaa. Se tuotetaan paikallisesta metsähakkeesta Porvoon Tolkkisten biovoimalaitoksessa. Myös tuotteiden läpikäyminen säännöllisesti ohjaa tekemään entistä kestävämpiä ja luontoystävällisempiä valintoja. 

Kauden kotimaiset raaka-aineet ravintoloissa

A la carte menu vaihtuu kolme kertaa vuodessa ja saatavuuden mukaan ruoka on läheltä ja luomua. Näin ruokalajeissa pystytään käyttämään kauden mukaisia, kotimaisia raaka-aineita. Ravintoloissamme on aina tarjolla myös kasvis- ja vegaanivaihtoehto. 

Kannustamme luontoliikkumiseen

Haikon kartanopuisto ja Haikkoon alueen lähiluonto on omiaan luontoliikkumiseen. Vuokraamme asiakkaille kävelysauvoja sekä polkupyöriä ja nettisivuillamme opastetaan parhaat kohteet omatoimiseen liikkumiseen Haikossa ja Porvoossa. Kesäisin rannassa on kajakki- ja suppilautavuokraus. Haikkoon kulkee myös bussi suoraan Porvoosta ja hotelliasiakkaita ohjeistetaan sen käyttöön. Asiakkaiden on helppo vierailla niin Haikossa kuin Porvoossa bussilla.

Kunnioitamme paikallista historiaa ja kulttuuria ohjaamalla asiakkaat Albert Edelfeltin jalanjäljille; tutustumaan taiteilijan Ateljee-museoon ja hänen tunnettujen taulujensa maalauspaikoille.

Ympäristöystävällisempiä tuotteita ja pesuainekuorman vähentämistä

Tuotteita hankittaessa Haikossa kiinnitetään huomiota niiden elinkaaren aikaisiin ympäristövaikutuksiin. 
Uusia polttomoottorikäyttöisiä välineitä hankittaessa varmistetaan, että ne ovat vähäpäästöisiä tai ympäristömerkittyjä. Tulevaisuuden hankintoja varten on mm. tehty linjaus, ettei trooppisia puita enää osteta hotellihuoneiden sisustukseen. Haikossa on siirrytty pääosin sähköiseen markkinointiin, ja painotuotteiden määrää on tietoisesti ympäristösyistä pienennetty.

Hotellissa käytettävät tekstiilit eivät vaadi kemiallista pesua ja Kartanon vanhat arvokkaat matot pestään höyrypesulla. Pääosa hotellin pyykistä pestään pesulapalvelu Comforta Oy:ssä, joka noudattaa toiminnassaan ISO-14001 - ympäristöjärjestelmää. 

Sosiaalinen ja taloudellinen vastuullisuus

Haikon Kartano on kotimainen perheyritys, jonka verotulot jäävät Suomeen. Työurat Haikossa ovat poikkeuksellisen pitkiä ja vaihtuvuus on pientä – monien työvuosien tuomaa kokemusta arvostetaan. Olemme myös monikulttuurinen työpaikka, jossa eri osastojen työntekijöitä kohdellaan yhdenvertaisesti ja monien eri kielien käyttäminen työyhteisössä on luontevaa – erinomaista asiakaspalvelua unohtamatta.