Suosittu SMAKU-tapahtuma 25.8. Porvoon Taidetehtaalla

Kuten edellisinä vuosina, tänäkin vuonna SMAKUssa on tarjolla jokaiselle jotakin. Ravintolat ovat suunnitelleet niin suolaisia, kuin makeitakin annoksia - lihaisia ja kasvisversioita. (Blogin kuvat: Smaku Porvoo)

Myös Haikon Kartanon keittiötiimi on valmistellut niin suolaisen kuin makeankin ystäville kolme herkullista maisteluannosta. Maisteluannoksien kylkeen olemme valikoineet muutaman erinomaisen viinin, jotka täydentävät annoksien makuelämystä täydellisesti. Keittiömestarimme suunnittelemissa signature dish -annoksissa pääteemoina tänä vuonna ovat luomu, merellisyys sekä paikalliset maut.

Maukkaan trion aloittaa paikallisesti kalastettu kuha sekä silakka. Kuha on matalalämmössä kypsennettyä ja silakasta loihdimme savuista moussea. Lautaselta löytyy myös omena-fenkoli-salaattia sekä Kartanon omasta puutarhasta noukittuja yrttejä ja kukkia.  Toinen suolaisista vaihtoehdoistamme on herkullinen Paahdettu luomukaritsa, jonka rinnalla tarjoillaan avomaankurkkua, karhunlaukkaemulsiota, buffattua perunaa sekä linssejä.  Trion viimeistelee makea herkku eli kinuskikermahyytelö, jonka makua korostetaan porvoolaisella lakritsilla sekä puutarhavadelmilla.

SMAKU annoksia pääset maistelemaan ravintoloissa 5 €:n hinnalla maanantaista 13. elokuuta alkaen ja tapahtuma huipentuu Taidetehtaalla pidettävään ruokajuhlaan, joka järjestetään lauantaina 25. elokuuta. Taidetehtaalla pidettävään päätapahtumaan on myös saatavilla VIP-lippuja, joista löydät tietoa blogitekstin lopusta.

SMAKUn aikana voit äänestää omaa suosikkiannostasi ja yleisöäänestyksen sekä asiantuntijaraadin valintojen perusteella yksi annos kruunataan Porvoon Makuaarteeksi 2018. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan kahden hengen illallisia osallistujaravintoloissa.

Tervetuloa juhlistamaan paikallista ruokakulttuuria, kohtaamisia ja kuuman kesän loppuhuipennusta kanssamme! Tee pöytävaraus Haikon ravintolaan

Lisätietoja SMAKUn Facebook-sivuilta 

Saavutko SMAKUilemaan kauempaa? Kannattaa tarkistaa hotellitarjouksemme

 

VIP LIPUT LAUANTAIN PÄÄTAPAHTUMAAN

Haluatko kokea SMAKUn VIP-elämyksen? Taidetehtaalla järjestettävään huipennukseen on nyt saatavilla VIP-lippuja.

VIP-liput sisältävät:

VIP-loungessa pöytävaraus (2 h)
Annos kuohuviiniä / hlö
Smakuliput 4 lippua (á 5 e)
Smaku VIP-kassit (á 55 e) sisältöineen

Smaku VIP -varaukset laskutustietoineen sekä toive kellonajasta pöytävarauksellenne (2h) osoitteeseen info@smakuporvoo.fi

Smaku VIP-kassi sisältää lähituottajien ja design-yritysten tuotteita tästä läheltä:
Bosgård: salami luomulaidunlihasta (230 g)
Robbes Lilla Trädgård: ruukkuyrtit basilika ja minttu
Malmgårdin kartano: luomukaurahiutale (750 g)
Vaja Finland: keittiöpyyhe ja tiskirätti (Helmi)
Ullakko: kattilahatut x 2 kpl (Hulda)
- Kirja: Makujen Porvoo - klassikot ja uudet suosikit (Matleena Lahti & Petra Tuominen, 2017)